Paikallisuutiset

KHT SuPS/Hokki yhteisissä harjoituksissa Suomussalmen jäähallissa. Valmentaja Esa Kettunen antaa ohjeita. Kettunen on valmentanut SuPSin U15-ikäluokan pelaajia jo kahdeksan vuotta. Kuva: Riitta Mäkeläinen

Yhteistyö nuorten jääkiekossa on alkanut mainiosti – ”Kavereita ollaan oltu, vaikka viime vuonna pelattiinkin toisiamme vastaan”

U15-ikäluokassa pelaava KHT SuPS/Hokki harjoittelee kerran viikossa yhdessä täydellä miehityksellä. Kajaanissa ja Suomussalmella kokoonnutaan vuoroviikoin.

Suomussalmella pelataan pitkästä aikaa jääkiekkoa U15-ikäluokassa. Yläkainuulaiset nuoret kiekkoilevat nyt yhdessä kajaanilaisten kanssa KHT SuPS/Hokki -joukkueessa.

Maalivahti Jere Klemetti on pelannut jääkiekkoa kahdeksan vuotta Hokin riveissä. Hän kertoo, että treenit uudessa joukkueessa ovat läht

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä