Paikallisuutiset

Soiden ennallistamisella ja uomakunnostuksilla myönteisiä vaikutuksia purojen monimuotoisuuteen ‒ seurantaa tehty myös Suomussalmella

Luonnonvarakeskuksen mukaan on kuitenkin ennenaikaista tulkita tätä todisteeksi kunnostusten onnistumisesta, mutta signaali on varovaisen positiivinen etenkin, kun seuranta tehtiin pian kunnostusten jälkeen.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Oulun yliopiston yhteisessä hankkeessa selvitettiin ensimmäistä kertaa soiden ennallistamisen ja purouomien kunnostamisen vaikutuksia virtavesien monimuotoisuuteen ja toimintaan.

Kainuussa seurantaa tehtiin Suomussalmella ja se toteutettiin välittömästi kunnostustoimenp

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä