Mielipiteet

Lukijan mielipide: Seikkailua Kainuun keskussairaalan parkkipaikalla

MIELIPIDE Aamulla lämmintä kymmenkunta, yhdeksän jälkeen jo lähempänä kahtakymmentä. Ennen puolta päivää kohti Kajaania. Taival sujui mutkattomasti, muutama kiireisempi ohitti ja muutaman "hitaamman" ohitus!

Kaupungissa kahdentoista aikoihin ja sairaalan parkeerauksen sekamelskassa samon tein. Kyllä siellä meinasi mennä hermot. Tuloreitiltä en huomannut opastetta, mistä ajetaan asiakkaiden parkkipaikalle.

Edelliseltä kerralta oppineena – kierrä kaupungin puolelta asiakasparkkiin! Niinpä kiersin oletetulle parkkipaikalle kaupungin puolelta.

Olihan siellä parkkipaikkoja mutta ei minua varten, vain henkilökunnalle. Kiersin lenkin, palasin takaisin vanhalle parkille vetämään henkeä. Ohi ajoi puolenkymmentä autoa, joilla näytti olevan selvät pasmat joten ei muuta kuin jonon jatkoksi – nämä varmaan tietää jotain semmoista mitä minä en tiedä!

Oppaat luikahtivat jonnekin ja minäkin aikauduin jo edellisellä (vuosi sitten) kerralla parkkeeratulle alueelle. Parkkipaikka vaikutti olevan tupaten täynnä ja kello kävi. Niinpä taas joutui kiroamaan! Pari väliä katsastin ja totesin – toivoton tapaus. Niinpä sujautin pienoisen ojantapaisen yli sammalikkoon ja auto parkkiin! Sitten kipinkapin linkaten pari-kolmesataa metriä ilmoittautumaan käsiteltäväksi.

Hyvin kerittiin taistelemaan ilmoittautumisvärkin kanssa. Kortin luku kyllä tapahtui kivuttomasti, ei ehtinyt edes kunnolla asettaa luettavaksi, kun jo ilmoitti, että paina näppäintä. Siinäpä sitten vilkuilin mitä näppäintä. Ainoa, jota voisi "painella" oli näyttöruudulla, kopeloin sitä jo useamman kerran mutta ei... paina näppäintä!

Sujautin kortin uudelleen luettavaksi ja sama peli... paina näppäintä. Sitten saattaja jo hipaisi näppylää ja asia tuli hoidettua. Kutsua odotellessa kuulostelin keskustelua jossa puitiin samaisen värkin toimintaa – näppäintä pitää painaa lujaa! Miten hipaisunäppäintä painetaan lujaa?

Kymmenen minuuttia ennen varattua aikaa kuului kutsuhuuto ja kymmenen minuutin kuluttua istuimme jo kahviossa ryyppimässä ansaittua kahvikupposta yhtä Kaks-käyntikokemusta rikkaampana. Itse kuvausoperaatio – asettuminen laitteeseen ohjeitten mukaan ja kuvaus kesti varmaan alle viisi minuuttia. Olisiko tuo mitenkään suhteessa. 230 kilometriä autoilua, parkkipaikkaa etsiessä ja kirotessa lähes hermoraunioksi!

Kulkuneuvokin myötätuntoisena palasi asfaltille ilman isompia kommervenkkejä ja kotimatka voi alkaa.

Mitä tästä opimme, varmaankin jotain ja seuraava käynti on jo kukaties helpompi, jos maisema pysyy nykyisellään mutta epäilen. Mylläkkä jatkuu, joten voisi opasteiksi laittaa selvästi näkyvälle paikalle ASIAKASPARKKI ja suuntanuoli. Nykyisessä ahdingossa ei juuri ehdi pikkupränttejä etsiä saati lukea.

Että semmoinen päivä…

Hojo