Paikallisuutiset

Kainuussa 15 uutta koronatartuntaa

Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut suurten tapausmäärien ja kontaktien runsauden vuoksi.

Tiistaina uusia koronatartuntoja todettiin 12 Kajaanissa, kaksi Sotkamossa ja yksi maahantulotestissä. Karanteeniin määrättyjä henkilöitä on 107.

Kajaanin Seminaarinmäen koulussa yhdessä opetusryhmässä on oppilaalla todettu koronatartunta. Opetusryhmässä on voinut altistua tartunnalle 16 - 17.8. Tapaukseen liittyvät henkilöt on tavoitettu ja alle kymmenen henkilöä on asetettu karanteeniin.

Osa marjanpoimijoista on todettu terveeksi

Kainuuseen siirtyneistä koronaan sairastuneista ulkomaalaisista marjanpoimijoista 22 on todettu terveeksi ja eristysperuste päättyneeksi. Eristykseen jää edelleen 29 henkilöä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut

Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut suurten tapausmäärien ja kontaktien runsauden vuoksi. Tällä hetkellä vain puolet tartunnoista voidaan selvittää. Myös testitulosten saamisessa on viivettä.

– Riski tartunnoille on korkea, koska tartunnat eivät enää rajaudu selkeisiin ryppäisiin. Tämän vuoksi esimerkiksi kasvomaskin käyttö oman perheen ulkopuolella, etätyön jatkaminen sekä yleinen varovaisuus matkustaessa ja erilaisissa tapahtumissa on vahvasti suositeltavaa. Toisaalta vakavan sairastumisen riski pienenee edelleen rokotuskattavuuden parantuessa, toteaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari soten tiedotteessa.

Koronaviestintää suunnataan nuorille ja ulkomaataustaisille

Sote tiedottaa, että tällä hetkellä enemmistö koronatartunnoista todetaan pääosin nuorilla sekä nuorilla aikuisilla tai ulkomailta Kainuuseen muuttaneilla. Kainuun sote suuntaa yhteistyössä kuntien kanssa näille ryhmille koronaohjeita sekä -rokotuksia koskevaa viestintää.

Ulkomaalaiset marjanpoimijat sekä heidän toimeksiantajansa ovat saaneet yksityiskohtaiset ohjeet ja velvoittavat määräykset tartuntojen ehkäisemiseksi jo aiemmin esimerkiksi TE-toimistoista. Materiaalia on käännettynä myös eri kielille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nuorten koronarokotukset käynnissä

Nuorten 12 vuotta täyttäneiden kainuulaisten rokotukset ovat käynnistyneet. Ne jatkuvat lähiviikkojen aikana.

– Toteutamme koulujen kanssa erilaisia infoja ja tarjoamme materiaalia käyttöön, joiden tavoitteena on lisätä faktatietoa koronasta ja rokotuksista. Perättömän tiedon levittäminen on todellinen ongelma ja erilaiset uskomukset ja kuulopuheet leviävät vauhdilla, erityisesti rokotuksiin liittyen. Viranomaisten tehtävänä on tarjota luotettavaa tietoa, joten jatkamme työtä myös sillä saralla, kertoo Terho Pekkala Kainuun soten viestinnästä soten tiedotteessa.

Sote muistuttaa, että koronarokotusten kattavuuden parantaminen erityisesti nuorten ikäluokkien osalta on keskeistä, jotta pandemiarajoituksia voidaan purkaa.

Kainuun soten neuvoloiden sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon henkilöstö on sitoutunut rokotuksiin erityisesti nyt nuorten vuoron käynnistyessä. Tämän vuoksi esimerkiksi puheluihin tai viesteihin vastaamisessa voi olla merkittävää viivettä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuu on edelleen kiihtymisvaiheessa

Kainuun koronakoordinaatioryhmä totesi eilisessä kokouksessaan Kainuun olevan kiihtymisvaiheessa ja tapausmäärien olevan viikkotasolla noin 40.

Kainuun ilmaantuvuus on nyt 120,8 / 100 000 asukasta kohden viimeisten 14 vuorokauden aikana. Alueella oleskelevien ulkomaalaisten tartunnat kirjautuvat käytännössä testipaikkakunnille, joten näiden tartuntojen osuus nostaa edelleen maakunnan ilmaantuvuuslukua.

Päivitetty 18.8. kello 11.27: lisätty tieto Seminaarinmäen koulun altistumisesta.

Käsidesit ja kasvomaskit ovat edelleen tarpeen, sillä viruksen uhka ei ole poistunut.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä