Kolumnit

Jos joulumielen nappaa liian aikaisin, ei joulu tunnu enää miltään

Täytyy myöntää, että elämässä on ollut jouluja, jolloin ne eivät ole tuntuneet jouluilta. Aiemman työn luonteen ja vuorotyön vuoksi ”jouluaatto” on ollut miten sattuu. Olen innokkaasti vakuutellut lapsilleni, ettei sillä ole väliä, milloin kinkkua syö ja lahjat jakaa, mutta aina jälkeenpäin on täytynyt myöntää, että on sillä. Melko orvolta tuntuu, kun on itse työputkiensa vuoksi viettänyt jouluaattoa jo viikkoa aikaisemmin ja kalenteri kertoo, että ei se ole vielä ollut, se on tänään.

Sanotaan, että joulumieli tulee sisältä päin, mutta kyllä se jo pilkahtelee niinkin kaupallisista asioista kuin lokakuussa saksalaisen kaupan hyllyille ilmestyvistä suklaapukeista. Siinä ne katsovat minua yhtä hämmästyneenä kuin minä niitä. Kaupassa törmää joulutorttutäyte-vuoreen ja kassojen lähettyville on ilmestynyt uskomatton määrä joulusuklaata. Onneksi asutaan maaseudulla. Joulu ei ihan räjähdä päin naamaa, niin kuin se tähän aikaan vuodesta tekee heti, kun astuu koneesta Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

Joulu saattaa aiheuttaa paniikkia. Joskus tuntuu, että pitäisi vaan painaa karvalakki päähän ja hiihdellä metsään. Tehdä tulet ja olla vaan. Ei kuulisi eikä näkisi mitään jouluun viittaavaa. Paitsi kuuset ja taivaan tähdet. Minun ikäiseni ajatukset kulkisivat niistäkin jouluun.

Järkevintä olisi istua alas ja karkottaa mielestä kaikki ne ajatukset, jotka saavat meidät liian aikaisin säntäilemään edes takaisin. Tuttavani eleli yksin ja vietti joulunsa hotellissa. Hän oli ihan tyytyväinen siihen, ettei kotona odottanut joulukuusi eikä puoliksi syöty kinkku. Hän jatkoi elämäänsä siitä, mihin se oli ennen aattoa jäänyt. Näin tapahtui monena vuonna.

Äitini rähisi meille lapsille aina ennen joulua, että ”mittää muuta mie en toivo, ko olisitta tappelemata”. Hyvä ja ajankohtainen toive, ei siinä mitään. Kuitenkin hän sai yöpaidan ja suklaarasian, ja lapset olivat kiinni toistensa tukassa ihan niin kuin ennenkin. Minä toivon, niin kuin missit missikisoissa, että sodat loppuisivat. Ihmisiä ei enää tapettaisi, lapset eivät enää pelkäisi, eikä historiallisia, kauniita vanhoja rakennuksia tuhottaisi. Taitaa olla yhtä toivoton toive, kuin oman äitini lahjatoiveet aikoinaan.