Paikallisuutiset

Mikko-Pekka Salo opettaa sellonsoittoa Kainuun musiikkiopistossa. Juhani Miettinen aloitti soittotunnit tammikuussa 2024. Kuva: Susanna Koljonen

Soittoharrastusta kannattaa kokeilla – ”Ensimmäisen äänen pääsee soittamaan jo ensimmäisellä tunnilla”

Kainuun musiikkiopistolla on vapaana muutamia paikkoja piano -ja sellotunneille. Tunneille voivat tulla sekä lapset että aikuiset. Lisäksi alkamassa on upouusi kanteleryhmä.

Kainuun musiikkiopiston uusi lukuvuosi on käynnistynyt, ja oppilaat ovat päässeet soittamisen makuun myös Suomussalmella. Mikko-Pekka Salo opettaa musiikkiopistossa sellonsoittoa ja kertoo, että tunneille mahtuu tällä hetkellä mukaan vielä pari oppilasta. Ovet ovat auki niin lapsille kuin aikuisille

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä