Paikallisuutiset

Puutien toimipaikassa saa ympäristöluvan mukaan erotella metallijätettä, palavaa jätettä ja pahvijätettä kerätystä sekajätteestä. Kaiken toiminnan tulee tapahtua sisätiloissa. Tarkastuksissa on havaittu muun muassa, että päätyjen ovet ovat rikki ja sekajätettä voi päästä leviämään ulkopuolelle. Lisäksi piha-alueelle on varastoitu erilaisia jätelajikkeita. Kuva: Sirkku Rautio

Edessä iso siivoustyö konkurssiin menneen jäteyrityksen toimipaikoissa Suomussalmella

Suomussalmen kunta puuttui ympäristöluvan vastaiseen toimintaan ensimmäisen kerran jo vuonna 2019. Kun jäteyritys meni konkurssiin, toiminta kolmessa toimipaikassa ei ollut lupaehtojen mukaista.

Suomussalmella selvitellään nyt, kuka siivoaa syyskuussa konkurssiin asetetun jäteyrityksen JPS-Kuljetus Oy:n toimipaikat.

Yrityksellä on ympäristölupa kolmeen toimipaikkaan, jotka sijaitsevat Suomussalmen teollisuusalueilla Siikarannassa ja Kurimossa osoitteissa Metallitie, Puutie ja Rautakuonantie.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä