Paikallisuutiset

Lukijan kirjoitus: Eläkeläisten virkistysmatka Runnille

Kaunis aurinkoinen sää suosi Suomussalmen Eläkeläiset ry:n kesäteatterin talkooporukkaa virkistysmatkalla Runnin kylpylään 8-11. syyskuuta. Matkalla ylitettiin Koljonvirta, jonka taisteluissa Suomen sodan aikaan 1808–09 Sven Tuuva taisteli urhoollisesti.

Lisää mielenkiintoista historiaa kuultiin perillä, kun kylpylän entinen hovimestari Pekka Mäkinen kierrätti ryhmää Suomen vanhimman kylpylän alueella. 1750-luvulla löydettiin ehtymätön Runnin lähde, jonka rautapitoisella vedellä todettiin olevan terveyttä edistävää voimaa. Myöhemmin vettä on tutkittu ja siitä on löytynyt raudan lisäksi piihappoa ja 25 muuta mineraalia ja kivennäisaineita.

Lähdevettä saimme maistaa kylpylän aulassa tai kauniissa juomahuoneessa kolme kertaa vuorokaudessa yhden desin kerralla. Juomisen jälkeen piti hytkytellä polvet koukussa, jotta vesi laskeutuisi alaspäin vatsassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Terveyskylpylässä ovat vierailleet ja hoidattaneet itseään monet tunnetut taiteilijat, muun muassa Eino Leino, Akseli Gallen-Kallela, L. Onerva sekä marsalkka Mannerheim sisarensa Sophie Mannerheimin kanssa. 1950-luvulla kylpylässä oli Äiti-leiritoimintaa, lomailua suurperheiden äideille.

Suomussalmen Eläkeläisten viikonloppuun sisältyi paljon ohjelmaa: savusaunaa porealtaineen, vesijumppaa, bingoa. Muutamat kävivät hierojalla tai kasvohoidossa, suolahuoneessa rentoutui ja mieli rauhoittui. Jotkut patikoivat riippusiltaa pitkin Kiurujoen toiselle puolelle, jotkut vanhalle padolle, jossa sulkujen alareunassa olisi voinut ottaa vesihierontaa käsitelineissä roikkuen. Tällä kertaa vesi oli hieman liian kylmää tähän hoitoon! Elävän maaseudun tuoksu saatteli patikoijia - pelloille oli juuri levitetty lietelantaa. Makkaraa paistettiin nuotiokatoksessa talon laskuun.

Kahtena iltana päästettiin ilo irti karaoketansseissa, kolmas ilta oli rauhallisempi. Silloin oli nimittäin Pohjois-Savon paikallisradio Sandelsin 10-vuotisiltamat ja suora lähetys radion kuulijoille. Tanssiaisten solistina lauloi Teuvo Oinas, joka soitti myös haitaria.

Päivällä radio Sandelsin toimittaja haastatteli Suomussalmen Eläkeläisten matkavastaavaa Senja Moilasta sekä yhtä ryhmän jäsentä Martti Käkilehtoa. Toimittaja oli kiinnostunut kuulemaan, mitä Suomussalmelle kuuluu ja mikä on Käkilehdon näkemys nykyaikana maaseudun ja maatalouden tilanteesta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

SPA Kylpylähotelli Runnin henkilökunta oli erittäin ystävällistä, palvelu hyvää, samoin kuin ruokakin. Erään ryhmäläisen mielestä parasta oli, kun pääsi valmiiseen ruokapöytään!

Muutamat retkeläiset kävivät tutustumassa läheiseen Pesolan lihatuotantotilaan, lauantaina kun vietettiin Valtakunnallista Osta maalta -päivää. Siellä oli paljon mielenkiintoista nähtävää, karjaa ja suuria koneita.

Koneellinen ilmastointi, ilmalämpöpumppu hotellihuoneissa oli joidenkin mielestä hankala, muuten huoneet olivat viihtyisät ja vuoteet erinomaisen hyvät. Voimme lämpimästi suositella Runnin kylpylää muillekin asiakkaille! Ryhmässä oli hyvä yhteishenki ja iloinen mieliala, nautimme kylpylälomasta kesän uurastuksen jälkeen.

Eija Laakso

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä