Mielipiteet

Lukijan mielipide: Kotiko paras paikka asua?

Torstaina 12. tammikuuta ilmestyneessä Ylä-Kainuu-lehdessä oli hieno kirjoitus kotihoidon työntekijästä, joka oli kertomansa mukaan sattunut olemaan onneksi "oikealla puolen järveä" ja pystynyt avustamaan henkilön ulos savuavasta kodista. Onnea Outille hienosta toiminnasta.

Itsekin hoitotyötä tekevänä ja kotihoidossakin aiemmin työskennelleenä jäin pohtimaan, jälleen kerran, kotona asuvien ikäihmisten turvallisuutta. Väestömme ikääntyy huimaa vauhtia ja sen myötä muistisairaus kohtaa yhä useamman, tavalla tai toisella. Ihminen sairastuu itse, läheinen tai omainen sairastuu jne.

Muistisairaus rapauttaa kyvyn toimia johdonmukaisesti ja tavoitteellisesti. Se vie liikuntakyvyn ja usein sairauden edetessä on täysin toisten avustettava. Elämä on täysin toisen ihmisen avun varassa.

Me kaikki tiedämme nykytrendin, että "koti on paras paikka asua". Hoivakotipaikkoja vähennetään huimaa vauhtia. Tämän ikävän sattuman pelastus oli – sen lisäksi, että Outi oli "oikealla puolen järveä" ja avun saaminen oikeaan aikaan oli mahdollista – asiakkaan kyky osata hälyttää turvarannekkeella apua. Hän tunsi tukehtuvansa ja tunnisti avun tarpeen.

"Palohälytin on lopulta turha, mikäli sen hälytysääni ei ymmärryksen heikennyttyä herätä huolta, mikäli siihen ei reagoi ja toimi sen vaatimalla tavalla."

Muistisairaus estää sairauden edetessä kyvyn hahmottaa, miten missäkin tilanteessa toimitaan. Tässä tapauksessa muistisairas ei ehkä olisi tunnistanut tukehtumisen tunnetta ja avun tarvetta. Hän ei myöskään olisi kyennyt käyttämään hälytintä. Ja näin hän olisi mahdollisesti jäänyt ilman apua.

Kotiinhan hoidetaan ikäihmisiä, jotka ovat täysin autettavia, täysin riippuvaisia toisen henkilön toiminnasta, hoitajan avusta. Tuo savunnut, oikosulkuun mennyt sähkölaitehan voisi olla mikä tahansa; sähkösänky, joissa asiakkaita hoidetaan, kahvinkeitin, radio, televisio jne.

Kotona on toki palohälyttimet (tai pitäisi olla) ja kiinteistön omistajalla vastuu huolehtia niiden toiminnasta. Kotihoito tarkistaakin näitä aika ajoin muistisairaan puolesta.

Palohälytin on lopulta turha, mikäli sen hälytysääni ei ymmärryksen heikennyttyä herätä huolta, mikäli siihen ei reagoi ja toimi sen vaatimalla tavalla.

Kuten tässäkin onnellisen lopun saaneessa tapauksessa, Outi oli ihmetellyt, miksi palohälytin ei kuulunut kenellekään. Jos sitä ei yöllä kukaan kuule ja muistisairas ei kykene hälyttämään apua, niin lopputulos on hyvin ikävä.

Hoivakodeissa on toimivat järjestelmät, mitkä ilmoittavat savusta ja tulipalosta. 24/7 paikan päällä valvovat hoitajat voivat avustaa apua tarvitsevat turvaan.

Siksi pohdinkin, onko koti lopulta "oikea paikka asua" ihan millä hinnalla hyvänsä? Onko raha lopulta se, mikä ratkaisee vai olisiko syytä painottaa myös turvallisuutta? Miten kotona asuvien turvallisuutta voisi parantaa vai täytyykö todeta, että koti ei ole aina se paras paikka asua, hoivakotipaikkoja tarvitaan.

Johanna Juntunen