Mielipiteet

Lukijan mielipide: Metsästä ja vähän muustakin

Metsäkeskustelu on käynyt kiivaana viimeisten vuosien aikana, ja asiantuntijoita näyttää olevan puoluepoliittisesti laidasta laitaan. On fanaattisia suojelijoita ja sitten tietysti niitä, jotka ovat sillä kannalla, että metsiä pitää pystyä hyödyntämään täysimääräisesti. Riippuu tietysti siitä, omistaako metsää vai ei.

Olen pikku ikäni (kohta 66 vuotta) liikkunut metsissä ja siitä 40 vuotta ammatikseni. Nykyään vannotaan jatkuvan kasvatuksen nimiin jokaisessa metsäkeskustelussa, jopa metsäammattilaiset.

Suomussalmellakin uudistettiin metsiä jatkuvan kasvatuksen menetelmällä 1930-luvulla (hakattiin vain tukkipuut). Kun työurani alussa 1980-luvulla uudistettiin näitä metsiä, huomattiin, että puuston kehitys oli niissä käytännössä pysähtynyt tai oli minimaalinen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jatkuvan kasvatuksen sanotaan sopivan maaperältään reheville kuusikoille. Mutta kun näitä reheviä kuusikoita ei pysty hakkaamaan kuin maan ollessa jäässä, ettei tulisi juurivaurioita.

Tullaan siis siihen ongelmaan, että kun isompia puita kaadetaan, jäljelle jäävistä puista katkeilee pakkasella väkisellä oksia, joista sitten aikaa myöten lahottajasienet pääsevät runkoon.

Syy ei ole motokuskien, sillä ei ole sellaista "fakiiria", joka yläharvennuksen pystyy tekemään ilman vaurioita. Nämä viat ilmenevät vasta sitten, kun mennään seuraavan kerran samaa kohdetta hakkaamaan – turha odottaa tukkia.

" Ennen metsän täytyi olla tietyn ikäinen, esimerkiksi Suomussalmella sadan vuoden kahta puolta riippuen maaperästä, tai sitten puuston täytyi olla tietyn suuruista."

Toinen asia, johon haluan sanoa mielipiteeni, on uudistettavan puuston ikärajan poistaminen noin kymmenkunta vuotta sitten. Ennen metsän täytyi olla tietyn ikäinen, esimerkiksi Suomussalmella sadan vuoden kahta puolta riippuen maaperästä, tai sitten puuston täytyi olla tietyn suuruista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

No tietysti vastuulliset metsänomistajat eivät hakkaa keskenkasvuisia metsiä uudistamalla. En tiedä, mistä kyseinen ikärajan poistaminen on lähtöisin, mutta pelkään pahoin, että metsäteollisuudella voi olla sormensa pelissä.

Onneksi Suomessa metsänhoito on ainakin vielä toistaiseksi hyvällä tasolla, avohakkuutkin metsitetään tai metsittyvät luontaisesti.

Hiilinieluista sen verran, että mitenkähän on mahdollista, että ne ovat romahtaneet vuodessa niinkin paljon, mitä luonnonvarakeskuksen tutkijat väittävät. Näin maalaismoukkana olen kyllä tullut siihen ajatukseen, että lieköhän tutkijaporukalla puhtaat jauhot pussissa.

Työmarkkinoista vielä vähäsen. Kuuntelin radiosta Ylen toimittajan juttua Oulusta. Siinä toimittaja haastatteli AKT:n luottamusmiestä, joka totesi, että täytyy lakkoilla, kun ei ole vara kohta käydä töissä. Ihmettelen, että oli otsaa sanoa tuollaista ja kuitenkin ahtaajien keskiansiot ovat yli 4 000 euroa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

No heillä on vissiin melko isot lakkoavustukset. Mitenkähän pienipalkkaiset alle 2 000 euroa ansaitsevat pystyvät käymään töissä? Ymmärrän pienipalkkaisten työtaistelut kuten kaupanala, mutta en nuita isopalkkaisia.

En tiedä vaivaako dementia, mutta ovatko paperimiehet väläytelleet työtaisteluista viimeaikoina, vai ovatko tulleet järkiinsä kun paperitehtaita on lakkautettu ja osa työntekijöistä on joutunut eri ammatteihin normaalipalkoille?

Miksiköhän nykyiset ja mahdolliset uudet poliitikot ovat hiiren hiljaa esimerkiksi ahtaajien lakkoilusta? Niin no joo ne vaalit.

Tässä pikku ajatuksia näin pakkaspäivän aamuna Suomussalmen Näätävaaralta.

Sakari Heikkinen

Jatkuvan kasvatuksen hakkuita on ilmoitettu viime vuotta enemmän erityisesti Lapin ja Kainuun maakunnissa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä