Paikallisuutiset

Kunnan kokoontumistilat suljettu ja kasalaisopiston kurssit peruttu tällä viikolla Puolangalla

Puolanka on perunut kaikki kansalaisopiston kurssit marraskuun loppuun saakka lukuun ottamatta musiikin yksilötunteja. Lisäksi kaikki kunnan kokoontumistilat on suljettu. Liikuntasali on kiinni marraskuun loppuun saakka. Toimintaa ei ole tällä viikolla myöskään Monitoimitalolla eikä Työkeskus Vihlakassa.

Hoivakodeissa vierailu ei ole mahdollista normaaliolojen tapaan. Vierailijan on oltava etukäteen yhteydessä hoivakotiin ja noudatettava heidän ohjeitaan.

Puolankajärven koululla ja Puolangan lukiossa opetus jatkuu pääosin normaalein käytännöin. Ruokailut ja välitunnit on porrastettu sekä luokkia on jaettua pienempiin ryhmiin. Oppilaat ja henkilökunta ovat tervetulleita koululle terveinä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Puolangan kunta suosittelee, että tällä viikolla kunnan alueella ei järjestetä sisätiloissa kokoontumisia lainkaan ja kokoontumiset siirretään toteutettavaksi sähköisesti tai myöhempänä ajankohtana.

Kunta muistuttaa lisäksi kaikki työnantajia ohjeistamaan henkilökuntaansa maskisuosituksesta ja yleisistä hygieniaohjeista. Ulkona voi tavata turvavälit huomioiden.

Toimenpiteillä pyritään välttämään uudet koronavirustartunnat.

Puolangalla todettiin viime viikolla joukkoaltistuminen koronalle. Siihen liittyen on todettu kaksi tartuntaa ja karanteeniin on asetettu noin 30 henkilöä. Jatkotartuntojen riski on olemassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Puolangalla on voimassa maskisuositus. Lisäksi tulee noudattaa ohjeita turvaväleistä ja käsien pesusta.

Maskijako järjestetään seuraavana kerran torstaina 26.11. kello 10-12 Pohjanportin lavalla.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä