Paikallisuutiset
Koronatilanne on Kainuussa rauhallinen – joulunajan juhlat kannattaa silti viettää kotioloissa
Koronatilanne Kainuussa on tällä hetkellä perustasolla ja yleisesti rauhallinen, Kainuu sote kertoo.
Maanantaina todettiin aiempaan tartuntaan liittyvä jo karanteenissa olleen henkilön tartunta. Viimeisin alueelta muutoin saatu tartunta on todettu 1. lokakuuta. Kainuussa ei ole sairaalahoidossa olevia koronapotilaita.
Kainuun lähialueilla ja Pohjois-Suomessa on viitteitä lisääntyvistä tartunnoista. Oulussa, Rovaniemellä, Pohjois-Savossa ja Länsi-Pohjan alueella on esiintynyt tautiryppäitä, joita ei kaikilta osin pystytä jäljittämään.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi tiistaina 265 uutta koronavirustartuntaa. THL:n mukaan viimeisen kahden viikon aikana Suomessa on vahvistettu yhteensä 2 831 tartuntaa, mikä on 191 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Yhteensä Suomessa on vahvistettu pandemian aikana 16 902 koronavirustartuntaa.
Kainuun sote muistuttaa, että tilanne maakunnassa voi muuttua nopeastikin.
– Tämän johdosta edelleen on huolehdittava lähikontaktien vähentämisestä ja maskien käytöstä julkisilla paikoilla tai muissa tilanteissa, joissa ryhmiä on koolla. Esimerkiksi harrastuksissa ja tapahtumissa yli 50 hengen tilaisuuksissa on noudatettava THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita hygieniasuosituksista ja turvaväleistä, sote opastaa.
Loppuvuosi on perinteistä juhla-aikaa, jolloin vietetään muun muassa isänpäivää, itsenäisyyspäivää ja pikkujouluja. Korona-aikana suositellaan juhlien viettoa etätapahtumina, maskisuojauksin ja asiaankuuluvin varotoimin järjestettynä.
Kainuussa esiintyy tällä hetkellä vain yksittäisiä tartuntoja. Perustason maskisuositus on voimassa 15.11. saakka. Perustasolla noudatetaan hygieniaohjeita, maskisuosituksia ja vältetään tarpeettomia lähikontakteja.
Loppuvuosi on perinteistä juhla-aikaa, jolloin vietetään muun muassa isänpäivää, itsenäisyyspäivää ja pikkujouluja. Korona-aikana suositellaan juhlien viettoa etätapahtumina, maskisuojauksin ja asiaankuuluvin varotoimin järjestettynä. Esimerkiksi ravintoloiden noutopalveluiden avulla voi tarjoiluja järjestää kotioloissakin.
Sote muistuttaa kainuulaisia marraskuussa käynnistyvistä kausi-influenssarokotuksista. Riskiryhmään kuuluvat saavat rokotuksen ilmaiseksi.
Samalla voi rokottautua omakustanteisesti myös pneumokokkirokotteella, joka erityisesti riskiryhmillä on hyvä lisäsuoja keuhkokuumetta, aivokalvotulehdusta ja verenmyrkytystä vastaan. Lisätietoja saa verkko-osoitteesta sote.kainuu.fi/influenssarokotukset.
Pikkujoulukauden alla on käynnistynyt uusi Koronastoppi -palvelu, joka auttaa muun muassa ravintoloissa tapahtuneiden tartuntaketjujen jäljityksessä. Ensimmmäisenä sen ottivat käyttöön Levillä toimivat ravintolat. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari pitää nopeutensa vuoksi edistysaskeleena tartuntaketjujen jäljityksessä.
– Viiveiden vaikutus lopputulokseen on ilmeinen. On kaikkien edun mukaista tavoittaa sairastuneet ja altistuneet viivytyksettä. Vapaaehtoisuuteen pohjautuva menetelmä tarjoaa oivan oikotien asianosaisten tavoittamiseksi, Koukkari toteaa.
Palvelussa asiakkaalta pyydetään vain puhelinnumero. Sen asiakas voi täyttää koronastoppi.fi-palvelun tai ravintolassa olevan QR-koodin lukemisen kautta. Hän voi myös antaa numeronsa suoraan ravintolan henkilökunnalla käytössä olevaan sovellukseen.
Terveysviranomaiset jäljittävät altistuneet asiakkaat, tarvittaessa myös ulkomaiset asiakkaat. Kehittäjien mukaan järjestelmän tietoturva on tehty mahdollisimman vahvaksi. Järjestelmää käyttäville yrityksille Koronastoppi on maksullinen palvelu.